Mitä Tekemistä Mökille?

Tekemistä mökille

Kuulostaako tutulta: on kesäloma ja olette perheen kesken mökillä, kun lapsilla iskee tekemisen puute. Mikä neuvoksi? Vanhemmilta tietenkin haetaan ideoita tekemiseen. Toki tekemisen puute saattaa iskeä aikuiseenkin. Mietimmekin aihetta puolestasi ja listasimme tälle sivulle vinkkejä tylsyyden voittamiseksi.

Mökillä kannattaa kuitenkin muistaa rentoutuakin. Niinpä jatkuvast ei tarvitsekaan olla tekemistä. Löhöily on lomailua parhaimmillaan ja sitäpaitsi tylsyyden kokeminen auttaa aivoja keksimään aktiviteetteja.

Jos kaipaat tekemistä mökille, tässä muutamia vinkkejä, joista on toivottavasti hyötyä. Lomalle lähtiessä kannattaa ottaa asenteeksi rentoilu ja se, että mihinkään ei ole kiire. Mökille lähtiessä aikaa kannattaa antaa niin pakkaamiselle kuin rauhassa olemisellekin. Kiirehtiminen ja stressaaminen voi vaikuttaa lomailun rentoon tunnelmaan negatiivisella tavalla, joten eiköhän nautita mökistä täysin rinnoin. Pakatkaa mukaan ennenkaikkea hyvää lomamieltä, niin onnistunut mökkiloma on varmemmin taattu.

Marjastus ja muu luonnossa oleilu

Mökillä kuin mökillä on todennäköisesti luontoa ympärillään tai ainakin jonkin välimatkan päässä. Luontoa kannattaa lähteä tutkimaan jo siitä syystä, että on hyvä tietää omasta ympäristöstä. Kun ympäristö on tuttu, osaat arvioida esimerkiksi, millaisia eläimiä mahdollisesti lähellä voi asua. Tämä voi olla tärkeä tieto, jos mukana on esimerkiksi saalisviettinen koira tai muu lemmikki, jonka kohtaaminen luonnon eläimen kanssa ei ole kovin suotavaa.

Luontoon voi vuodenajasta riippuen ottaa mukaan ämpärin tai korin, johon voit käydä keräämässä marjoja tai sieniä. Marjoista valmistuu hillot tai mehut ja sienistä saat herkullisen lisukkeen ruualle. Luontoa kannattaa käyttää hyödyksi ja käydä keräämässä itselleen mieluista syötävää jokamiehenoikeuksien puitteissa.

Jos vuodenaika on talvi, ehkäpä lähiseudulta löytyisi sopiva hiihtopolku tai vaikkapa hyvä pulkkamäki. Talvella on mukava käydä myös pilkkimässä, mikäli jää kantaa. Kesällä kalastaminen kuuluu hyvin monen suomalaisen aktiviteetteihin ja mikäs sen parempaa kuin syödä ruuaksi itse kalastamaansa kalaa, uusien perunoiden kera.

Mukaan pelejä ja ajanvietettä

Mökille kannattaa pakata jonkin verran mieluista ajanvietettä. Vaikka lomalla kannattaakin ottaa rennosti, on mukavaa, kun laukuista löytyvätkin pelikortit tai vaikkapa piirustusvälineet. Tekemistä kannattaa miettiä mökkeilyporukan mukaan. Jos mukana on lapsia, tarvitaan aktiviteettejä ehkä aikuisia enemmän.

Askartelu- tai käsityövälineet tulevat monelle tarpeeseen. Jos virkkaat tai neulot, on hyvä idea pakata langat ja muut tarvikkeet mukaan. Jos pidät askartelusta tai mukana on lapsia, kynät, vesivärit, helmet tai muut askarteluvälineet saattavat tulla jossain vaiheessa tarpeeseen, kun kaivataan tekemistä.

Lautapelien parissa on mukava rentoutua koko perheenkin kesken. Kaikki saavat istuutua alas ja pelistä riippuen on mahdollisuus rauhoittua yhteiseen ajanviettoon. Ellei kyseessä ole vauhdikas, nauruntäyteinen peli. Tällöin luvassa on erityisen hauskoja hetkiä.

Pelejä voi toki ottaa mukaan myös mobiililaitteen muodossa. Moni laittaa mieluusti mökillä ollessaan puhelimet ja laitteet sivuun, mutta silloin tällöin ei haittaa, jos se otetaan esiin. Ehkäpä puhelimeen tai tabletille on asenettuna jokin mieluisa peli. Nettikasinoilla pelaaminen on monille harrastus ja kannattaakin miettiä, sopiiko se oman mökkireissun ajanvietteeksi vaiko jättäisikö sen harrastukseksi kotopuoleen.

Työkaluja kannattaa aina olla mukana. Ne tulevat tarpeeseen silloin, kun jotain täytyy korjata. Niitä voidaan tietenkin hyödyntää myös erilaisessa rakentelussa. Puusta rakentuu suhteellisen helposti nätti ja käytännöllinen voiveitsi.

Perinteinen suomalainen mökkeily

Perinteiseen suomalaiseen mökkeilyyn kuuluvat tietysti hyttyset ja sauna. Hyttysistä harva nauttii, mutta saunassa peseytyvät pois arjen huolet ja unohtuvat hyttysenpuremat. Saunan lämmitys on monelle tärkeä kesän rituaali puiden kantamisineen. Jos mökin lähellä on järvi, on siellä ihana käydä pulahtamassa vaikka kesken saunomisen.

Grillaaminen kuuluu monen suomalaisen kesään. Pidit sitten lihasta tai kasviksista, grillissä kaikesta tulee paljon parempaa. Mökillä on mukava kerääntyä porukan kanssa grillin tai nuotion ympärille ja paistaa joko makkarat tai valmistaa koko ruoka. Ulkona kokkailu on mukavaa ja sen parissa kaikille osallistujille löytyy varmasti tekemistä.

Mökkeily on ennenkaikkea rentoutumista. Auringosta ja toisinaan myös kesän sateistakin nauttimista. Mökillä on mukava olla tasapuolisesti sekä toimeetonta että tekemistä. Kunhan tasapaino on kunnossa. Ei siis kannata stressata siitä, jos koko aikaa ei ole mitään tekemistä. Lapsetkin voivat löytää puuhaa omatoimisesti esimerkiksi mustikoita keräillen. Tai piiloa leikkien.

Tutustu myös näihin